supermoon

14.8.14

Superkuu mökillä sumun keskellä.




Täyskuu on siis verottanu unia pieneltä ihmiseltä ja unirytmi käänty tossa viimisen kahen viikon aikana mökillä niin, että hereillä oltiin vasta kahesta eteenpäin, nukkumaan mentiin parhaimmillaan kuudelta aamulla.
Tänä aikana on melkeen ehitty kattoa kaikki 9 kautta How I met your motheria, neulottu yks keske ollu sukkapari varmaan viidennen purkukerran jälkeen valmiiksi ja yks yksinäinen sukka, joka jäi taas kotia tulon ja kiireiden takia ilman paria.

Haluan mökille. Huomasin tässä ku hellu on ollu yötöissä, että siellä mie saan rauhassa päivät neuloa kiikkutuolissa ilman mitään paineita ja sillon tuleeki valmista. Kotona ei taho saaha sitä rentoutta ilmaan, että vois vaan ottaa kutimet syliin ja tekassa tosta sukan jos toisenki. Sielä sitä keskitty paremmin, ku tiesi ettei tarvi huolehtia ku hengittämisen lisäksi siitä, että muistaa laittaa torpan oven yöksi kiini ettei tule kylmä.

Valmiiksi tuli siis tennarisukat siskonpojalle. Alunperin niiden piti olla ne änri pööts pigi- sukat, mutta mun hermot ei kestäneet ryttystä kirjoneuletta, jonka olin tehny jo kahteen kertaan, joten otin sakset kauniisiin käsiin ja leikkasin kärjet auki ja purin koko höskän alkutekijöihinsä (eli resoreihin).

RAIVORUTTU.

Sitten vielä ku neuloin eka sukan valmiiksi, se oli liian pieni ja taas päästiin purkutöihin. Meinasin jo luovuttaa, mut kunnialla tein ne kuitenki loppuun.



Mulla on näissä kaikissa uusimmissa mun tekemissä tennarisukissa sama malli:

Tennarisukat

Puikot 3½mm
Silmukoita 48 s (12s/p)
Lanka 7veikka lime 319, musta 099 ja valkoinen 011
Koko 38


Varsi on 2o 2n- resoria normaalilla kantapäällä.
I. ja IV. puikkojen värin vaihtokohta tulee jalakapohjan keskelle, näin ollen II. ja III. puikon välissä on keskietu, johon tulee 8 nurjaa silmukkaa (II. puikon loppuun 4s ja III. puikon alkuun 4s).

Pikkuvarpaan mennessä piiloon on aika vaihtaa kärkiväriin. 2 krs.ta oikeaa, sitten kavennus. Joka puikon lopussa 2 o. yhteen, yks oikea kierros aina kavennusten välissä. Lopussa, kun puikoilla on yhteensä 8 silmukkaa, katkaise lanka ja pujota lanka silmukoista, kiristä ja päättele hyvin.




Mulla on jalkakriisi. Olen aina, aina, ainainainainainainaina käyttäny 39 kenkiä. Viime kesänä mulle valkeni että voin käyttääki 38 kenkiä, ku ne meneeki mulle ihan hyvin. Tänä kesänä ostin 37 kengät. MITÄ?

Koska kun tein poitsulle sukkia, jalkapohjan mitaksi tuli 23cm, poika käyttää nyt 37 koon kenkiä. Mulla on jalkapohjan mitta 23,5 ja käytän siltiki 38-39 kenkiä.


En taho enää ymmärtää.

tudiluuuui

Saatat myös tykätä näistä

0 kommenttia

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)