Helppo havupallo

18.12.17

Tänään on mun vuoro esitellä teille Käsityöblogien joulukalenterin 18. luukku. 
Eilen luukun aukaisi Sukat hukassa-blogi ja huomenna avautuu luukku Villa & Villa-blogissa.


Yksi joulun ihanimmista tuoksuista on kanelin ja joulupuuron lisäksi ehdottomasti kuusi. 
Mulla se ikävä kyllä aiheuttaa allergisia oireita, joten aitoa joulukuusta ei voi meille sisälle laittaa. Tykkään silti kovasti havuista ja halusin jotain omasta (olemattomasta) jouluperinteestä poikkeavaa uuteen kotiin.


Puhuttiin mummon kanssa jo pari kuukautta sitten, kuinka hän oli askarrellut havupalloja oven pieleen. Ne oli minun mielestä niin kauniita. Ajatuksissa siinsi vielä silloin uusi koti ja suunnitelmat, mitä kaikkea ihanaa jouluista juttua parvekkeelle voisi laittaa. Totta kai minäkin halusin tehdä oman havupallon jouluvaloilla. Vasta eilen pääsin sitten mummon luo tätä toteuttamaan, koska jostain tulee aina revittyä kiirettä ja muuta tekemistä. 

Havupallon tekeminen on suht simppeli juttu. Hanki kukkasientä, pakettinauhaa ja havuja. Kannattaa myös, jos mahdollista, tehdä tämä ulkona paikassa jossa pallon saa narusta roikkumaan itselle sopivalle korkeudelle. Itse tein alkupätkän puoleen väliin mummon kellarissa, loput kotona parvekkeella. 


Helpointa on aloittaa pohjasta ja edetä kohti päälliosaa. Tätä tehdessä pieni pakkanen on just hyvä, niin havut ei oo kovin taipuisia ja niitä on helpompi katkoa käsin sopivaan mittaan. 
Kannattaa raakata havun juuresta neulaset pois, silloin niitä on helpompi tökkiä sieneen. 
Sientä ei tarvitse kastella. 


Mun havupallo vaatii pientä trimmausta, mut oon tästä kovin, kovin ylpeä. Vaikka se onkin vähän ruipelo muotopuoli, se on silti tosi symppis. Havupallojen teko tulee toivottavasti olemaan myös mun jatkuvasti kehittyvän oman jouluperinteen juttu. Voisin kokeilla myös kranssia!

Joko teillä on joululahjat ostettu, valmiina ja paketoitu? 
Oonko tänä vuonna ainoa, joka saa viimeiset sukat pääteltyä ja paketoitua just ennen joulun viettoon lähtöä?

Ihanaa joulun odotusta kaikille,
tudiluu! 


Saatat myös tykätä näistä

8 kommenttia

  1. Ihania :) Meillä on kaikki hankittu ja laitettu.

    VastaaPoista
  2. Havupallot on söpiksiä <3 Tääällä vielä paketoinnin vähän kesken, mutta melko hyvällä mallilla ovat. Mukavaa jouluviikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! <3 Mitenhän sitä on vasta nyt ns herännyt tykkäämään niistä. Mukavaa jouluviikkoa myös sulle! :)

      Poista
  3. Havupallot on kauniita ja hieno tuosta sinun pallostasi tuli. Itse en ole koskaan tehnyt. Mulla roikkuu ulkona tekohavupallo :) Joulu ei ole vielä valmis ja huomenna menen äidille siivoamaan. Itsellä on kyllä siivottu ja kuusi sisällä, mutta ruokien valmistus vielä edessä ja muutamia lahjoja hankkimatta. Mukavaa joulunalusviikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onni päästä anoppilaan täydelle ylläpidolle ja hyville ruuille, mutta on myös vähän työtä edessä lahjojen parissa mullakin. Kiitos Liisa, ihanaa joulunodotusta sulle! ❤️

      Poista
  4. Tuollainen persoonallinen ja itse tehdyn näköinen havupallo voittaa kyllä kaupan omat mennen tullen. Älää vaan trimmaa, tuo on nyt just symppis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan trimmannut, sitä pitempään katsottua päätin antaa olla! Olkoot symppis sutturapallo :D

      Poista

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)