5.

5.12.16

Päätin tänä vuonna tehdä jotain joulun eteen täälläkin ja osallistua Käsityöblogit-ryhmän yhteiseen joulukalenteriin. Ryhmä on tarkoitettu niin lukijoille kuin tietenkin bloggaajillekin, joten olkaa hyvät ja liittykää rohkeasti. Lukemista ja inspiraation lähteitä ei puutu, uskokaa pois!

Mun aiheena tässä luukussa on heijastimet ja niiden tekemisen helppous. 


Minä, aina mustissa liikkuva, en todellakaan näy liikenteessä. En myöskään osaa käyttää heijastimia, koska kaikki roikkuvat versiot jää kiinni ja katuaa johonki joka talvi. Oon kyllästynyt ostamaan uusia.

Askarteluhuopa olikin hankalasti löydettävissä täällä mun kotiseudulla, mutta onneksi askartelu- ja leivontakauppa JuhlaX ei koskaan petä. Standardit täyttävää 3M Scotchlite-heijastinkangasta multa löytyi omasta takaa, kun sitä joskus töistä otin jämäpaloina mukaani. 


Lupa olla luova

Muottina voit käyttää mitä vain. Kuvioita heijastimiin voit ommella käsin, koneella, piirtää tusseilla tai maalata/leimata kangasväreillä. Heijastinkankaasta voi myös ommella täytettäviä kolmiulotteisia heijastimia, jos huopapohja ei innosta. Esimerkkinä eläimet, sydämet jne.

Käytin mm. leimasimia ja messuilta ostamiani emo-tuotannon valmiita, peittäviä kangasvärejä. Heijastinkangas kestää silitystä, joten kangasvärejä kannattaa harkita. 


  Kiinnitykseen on useita vaihtoehtoja ja näissäkin voi olla luova. Avaimenperäketjut, rintaneulat ja tavan hakaneulat taitaa olla kätevimpiä. Kiinnityksen voi tehdä ommellen tai kuumaliimalla. Heijastinkankaan kiinnitin huopapohjaan sprayliimalla ja ompelemalla. 

Näitä on helppo liittää joulukortteihin ja joululahjoihin pienenä lisänä.


Omaksi lemppariksi valikoitui piirtämäni geometrinen saksanhirvi (tai peura, if you will), joka taitaa olla taas yhden vuosittaisen Harry Potter-maratonin tuotosta, joten nyt mullakin on oma hohtava Suojelius. 



4. luukun avasi Hupsistarallaa-blogi ja 
huomisen itsenäisyyspäivän 6. luukun avaa Mehukekkerit-blogi


tudiluu 
ja muistakaa näkyä!

Saatat myös tykätä näistä

4 kommenttia

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)